Roayl Caninilla on harvinaisen negatiivinen maine. Ainakin kääpiörotujen piirissä. Tässä blogauksessa minulla on aikomuksena hieman käsitellä Roayl Canin ruokavalion hyviä ja huonoja puolia. Tietysti perustuen ainoastaan omakohtaiseen kokemukseen!
Me olemme kokeilleet Muffille yorkshirenterriereille tarkoitettua rotukohtaista Royal Caninia ja dermacomfort mini pienille roduille. Olen myös harkinnut kääpiöroduille tarkoitettua seniorikoiran ruokaa. Royal Caninin hyvä puoli on ehdottomasti mielestäni hinta, se ei ole liian korkea kun vertaa moniin muihin ns. kansainvälisiin isoihin merkkeihin. Toiseksekseen Roayl Caninilla on hyvä valikoima kuivaruokia eri tarkoituksia varten: myös kääpiöroduille. Monilla muilla merkeillä ei ole nimittäin näin monipuolista valikoimaa. Lisäksi RC raksut tuntuvat maistuvan suhteellisen hyvin jopa nirppanokkaiselle syöjälle, tästä voisi päätellä niiden maun olevan hyvä. Eräs kasvattaja sanoikin, että jos ei mikään muu mene alas niin ainakin RC.
Huonoihin puoliin kuuluvat taas Royal Caninin seuraukset. Omalla yorkshirenterrierini ollessa RC ruokavaliolla niin sen silmät vuotavat todella paljon. Tätä ei tapahdu muiden ruokien kanssa, joten oletan oireen johtuvan siitä. Olen kuullut tätä myös muilta. Mistä lie johtuu? Toisekseen ainakaan Muffin vatsa ei toimi täysin ihanteellisesti, vaan sillä on hieman ongelmia käydä kakkosella: se kestää tavallista kauemmin, vaikkakin kiinteänä. Tuotosta tulee myös mielestäni vähän suhteutettuna syömismäärään.
Itse en ole ikinä tutustunut tarkemmin siihen, mitä kaikkea koiran ruokavalioon pitäisi kuulua, jotta se olisi tasapainoinen ja terveellinen. Internetkään ei ole maailman luotettavin lähde tämän suhteen, mutta siellä monesti valitellaan sitä, että RC:n ravintoarvot eivät ole ihanteelliset. Lihaa on liian vähän, maissia ja muita hiilihydraatteja liikaa koiran ruokavaliolle. Tähän en voi kuitenkaan sanoa faktaa tai edes mielipidettä, koska en ole asiaan sen koommin tutustunut.
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Royal Canin kuivaruoka kääpiökoiralle | Hyvät ja huonot puolet
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogiarkisto
-
►
2015
(14)
- ► heinäkuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (3)
-
▼
2014
(50)
- ► joulukuuta (6)
- ▼ marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (12)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (10)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti