Hihnakävelyä osa 2 | Sisältä ulos

Jatkuva koulutus väsyttää jopa maailman energisimmän chihuahuan Legon.

Päätin pitää tästä hihnakävelystä eräänlaista päiväkirjaa, jotta huonoina päivinä voin tulla motivoimaan itsenäni tänne siitä, että kyllä edistystä on tapahtunut. Toissapäivänä aloitimme hihnakävelyn ohjeiden mukaisesti. Sisällä Lego oppi alkeet hyvin, ei mitään ongelmaa. Ehkä siksi, että se ei ole ennen kävellyt hihnassa sisällä joten uuteen tilanteeseen on helpompi oppia kuin vanhoja tapoja muuttaa?

Lego posee aina kun kamera on esillä.

 Sittempä siirryimme ulos. Ensimmäinen yritys pelkästään takapihalta postilaatikolle oli epätoivoinen. Tuntui, että liikuimme enemmän taaksepäin kuin eteenpäin. Rehellisesti tilanne oli se, että astuin askeleen, koira hyppäsi isomman ja naru kiristyi -> pysähdys. Jokaikisen askeleen päätteksi. Matka postilaatikolle tuntui mahdottomalta, näin jo mielessäni, että olen siellä edelleen usean tunnin päästä kun komeampi puoliskoni tulisi kotiin. Sain kyllä Legon astumaan taaksepäin, sain katsekontaktin ja jos ei muuta niin sain herkulla sen houkuteltua lähemmäs niin, että hihna löystyi, mutta samantien kun yritinkin liikahtaa niin ryntäys lähti käyntiin. Kerrassaan masentava asetelema.

No seuraavaa lenkkiä yritti komeampi puoliskoni. Siinä ajassa kun itse kierisn peruslenkin Muffin kanssa niin Lego ja Jussi olivat edelleen alkutaipaleella. Ja kauhea riehu alkoi kun tulimme vastaan. Lego alkoi haukkumaan ensin, kun ei tunnistanut meitä. Kun tunnistus tapahtui alkoi takajaloilla pomppiminen. Yritimme odottaa, että Lego rauhoittuisi ennen kuin se sai tervehtiä Muffia. Loppujen lopuksi siinä näytti menevän niin kauan, että jatkoimme Muffin kanssa vain matkaa: ja Lego alkoi ulvomaan ja huutamaan. Jussin hermoja koeteltiin oikein kunnolla siis. No varttia myöhemmin Lego ja Jussi tulivat sisälle.

Valmiina lenkille - valjaissa.

 Tänä aamuna oli ensimmäinen valonpilkahdus. Ja tämä on se syy, miksi bloggaan jo näin varhaisessa vaiheessa. Aamulenkillä alku meni kuten aiemminkin. Askel, veto, pysähdys, peruutus..jne. MUTTA SITTEN TAPAHTUI IHME. Kun pääsimme puistoon saakka, eikä ympärillä ollut autoja/kissoja/ihmisiä niin pääsinkin ensin kolme askelta eteenpäin. Sitten neljä. Ja yhtäkkiä huomasin käveleväni ja Lego käveli vierellä. Lego pysäytti minut kun se nuuski ja merkkasi. Tätä kävelyä tietysti palkittiin herkuilla ja kehuilla, joista meinasi seurata iloinen riehu, mutta ei kovin paha. Ja huomasin mielenkiintoisen ilmiön: näin lyhyen harjoittelun jälkeen naksuttimelle tuli toinen reaktio. Aina välillä kun naksautin naksutinta, niin reaktiona oli askel taaksepäin.

Tiedän, että tämä ihme ei ole pysyvä, edessä on vielä piiitkä tie, mutta jos tällaisia edistymisiä tulee edes välillä niin se motivoi eteenpäin. Hyvä Lego!