Kaupunkilaiselämästä esikaupungin rauhaan

Olemme lähes aina eläneet kerrostaloasunnossa. Tällaisen pienen, vauhdikkaan ja toisinaan myös äänekkään terrierin persoonaan ei kaupunkilaiselämä ole oikein koskaan soveltunut. nsinnäkin kaupungissa on aina ollut liikaa meteliä ja meininkiä omaan koiramaiseen makuuni: kerrostaloissa naapurit kulkevat pitkin vuorokautta käytävillä, joten lepo on ollut lähes mahdotonta kun on täytynyt vahtia kuka heistä pyrkii sisälle. Kun vielä naapureiden kotiäänet ovat kuuluneet omaan kotiini niin on minulle ollut vaikea ymmärtää mihin reagoida ja mihin ei.Onhan meillä ollut konfliktejakin, joita on yritetty ihmismäisesti selvittää, mutta kyllä se pientä koiraa ihmetyttää, että miksi ei saa haukahtaa jos siltä tuntuu!

Toinen asia, mikä kaupunkielämässä minua ei ole koskaan viehättänyt, on lenkkeily. On stressaavaa yrittää tutustua uusiin kavereihin, ihailija-ihmisiin ja vielä keskittyä omiin sosiaalisiin tarpeisiinsa merkkaamisessa, kun joka toisella yrityksellä minua kielletään sitä tekemästä! Mikä järki on lähteä lenkille jättämään puumerkkejään tutuille, jos sitä ei saa edes tehdä minne haluaa? Ihmiset ovat sikäli hassuja. Lisäksi ainainen liikenteen meteli, autojen liikehdintä, pyöräilijät, kävelijät... Huh, kyllä niissä riittää pienelle ja uteliaalle koiralle liikaa aktiviteettia kun pitäisi todellakin keskittyä siihen ensisijaiseen.

Muffi esikaupungin rauhassa.

Esikaupunkielämä on enemmän minuun makuuni: ei ole aina kiire ja luontoa on enemmän. Erityisesti puut ovat mieleeni lenkillä. Lisäksi aina toisinaan saa jopa tehdä  pitkän lenkin ilman, että tapaa ketään. Autoja ja pyöriä näkee harvakseltaan, joten niitäkään ei tarvitse pelätä. Ne harvat ihmiset, joita tapaan saattavat jopa tervehtiä! Ja ovikellokin soi harvemmin ja aina siellä on entuudestaan tuttuja ihmisiä.

Ennen kaikkea oma ulko-ovi ja piha ovat mieleeni. Ei tarvitse enää avata useita ovia ja mennä siihen ihmeelliseen kopperoon, jota ihmiset kutsuvat hissiksi, päästäkseen ulos. Koko maailma odottaa minua yhden oven takana ja näen mitä siellä tapahtuu ikkunasta. Ikkunasta ulos katseleminen onkin ollut lempipuuhaani sisällä: siellä saattaa nähdä vaikka mitä.

Yorkshirenterrieri Muffi

Kyllä minä olen nämä rauhalliset eläkeläispäiväni ansainnut lähellä luontoa, esikaupungin rauhassa ja turvassa. Elämä ei ole enää läheskään yhtä stressaavaa.