Mielestäni yorkshirenterrierin ihanin ja kamalin asia on sen turkki heti koirarodun luonteen jälkeen. Turkki on ihana: se on pehmeää, silkkistä, nopeasti kasvavaa, kuin ihmisen hiusta. Turkin ansiosta yorkista saa hyvin monipuolisesti trimmattua erinäköisen. Toisaalta turkki on kamala: se vaatii paljon töitä, harjausta, nyytitystä, takkujen selvittelyä ja pesua. Turkin työllistävä ominaisuus korostuu etenkin näyttelykoirilla, joten itse olen tyytynyt kotikoiriin. Kotikoirissa taas poikakoirilla turkin ongelmat tuntuvat korostuvan: jos turkkia kasvattaa edes hieman pidemmäksi sitä saa pestä lähes jokaisen lenkin jälkeen jaloista ja vatsan alta.
 |
| Muffin aikuisvuodet pidemmässä turkissa ja komeammissa ruseteissa. |
Olenkin pitänyt Muffin karvat lyhyinä lähes koko sen elämän. Lyhyt karva helpottaa sekä koiran että omistajan taakkaa, koska Muffi ei ole koskaan nauttinut kylvyistä tai kauneudenhoidosta. Vaikkakin kiltisti se paikallaan pysyy käskemättä jopa pari tuntia sitten kun innostun sen turkkia ehostamaan. Pentuajan jälkeen itsekkin innostuin karvan nyytittämisestä: olihan minulla silloin siihen aikaakin, koska elämässäni oli ylioppilaskirjoitukset ja välivuosi. Yliopisto ja työelämä eivät kuitenkaan ole olleet yhtä armollisia ajankäytön kannalta.
Nyt muistelen kaiholla Muffin mahtavaa karvankasvutahtia, komeita viiksi- ja partakarvoja, sekä paksua selkäturkkia. Vanhenemisen myötä turkki on ohentunut ja tullut hieman karkeammaksi. Mutta ei se haittaa, se kuuluu elämään. Harmaantuva vanha herra on kuin hyvä viini, se vain paranee vanhetessaan!
 |
| Muffi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti